Me ratkaisemme yhdessä Turun IT-alaa vaivaavat haasteet ja nostamme kaupungista löytyvän osaamisen IT-maailman kartalle.
Idea #turkuawakens-yhteisöstä lähti liikkeelle Qalmarin halusta nostaa Turku merkittävästi nykyistä suuremmaksi IT-toimijaksi Suomessa. Turussa on hyvää nostetta ja alue kiinnostaa isojakin toimijoita. Tavoitteellisella yritysten välisellä yhteistyöllä voimme lisätä liiketoimintaa alueella merkittävästi.
Tavoitteenamme on luoda niin vahva yhdessä tekemisen kulttuuri, että pystymme jatkossa pitämään osaajat alueella, kanavoimaan tänne yhä isompia hankkeita, parantamaan koko Turun kilpailukykyä sekä luomaan Turulle selkeän IT-brändin.
Tarkoituksenamme ei ole syrjäyttää olemassa olevia verkostoja ja toimijoita, vaan luoda toisiaan tukevaa toimintaa. Yksin meistä ei kukaan saa kanavoitua Turkuun sen kokoluokan kansainvälisiä hankkeita, joita olemme hakemassa, mutta yhdessä siihen on mahdollisuus.
Yhteisönä voimme palvella asiakasta paremmin siihen verrattuna, että asiakkaan pitäisi etsiä jokainen toimija erikseen. Kun alue kasvaa, siitä hyötyvät kaikki.
5.10.2023, 16.30-> | Gofore Turku, Kauppiaskatu 9a A
Tervetuloa TurkuAwakens yhteistyökärjen työpajaan!
Tapahtumassa yhteisömme kokoontuu pohtimaan ja innovoimaan Turun saariston (fyysistä) saavutettavuutta. Testaamme, kuinka voimme yhdessä työstää saariston saavutettavuuden haasteita hyödyntäen digitalisaation osaamistamme ja ongelmanratkaisuvalmiuttamme. Samalla annamme oman panoksemme saariston elinvoimalle ja sitä edistäville toimijoille. Tehdään yhdessä konkreettista hyvää ja opitaan työskentelemään yhdessä.
Tervetuloa Turun Goforen toimistolle ratkomaan aitoa ongelmaa yhdessä porukalla sekä verkostoitumaan!
Ovet aukeavat 16.30 ja itse tilaisuus alkaa klo 17.00. Tilaisuuteen mahtuu 50 ilmoittautunutta.
Tapahtuman järjestelyistä vastaa Gofore ja Qalmari
Onko sinulla projekti, jonka haluaisit tehtävän asiantuntevasti, tehokkaasti ja innovatiivisesti?
Vai oletko kenties itse IT-alan ammattilainen, joka etsii uusia tilaisuuksia ja verkostoja?
Liity osaksi yhteisöä!
Olen kiinnostunut hankkimaan #turkuawakens-yhteisöltä osaamista asiakkaan roolissa.
Haluan liittyä #turkuawakens-yhteisöön ja tarjota yritykseni osaamista muille.
Haluan liittyä postituslistalle ja saada tietoa yhteisön tapahtumista sekä tekemisistä.